• Hallintoneuvosto
  • Riskienhallinta
  • Sisäpiirihallinto
  • Tilintarkastus
  • Sisäinen tarkastus
  • Palkitseminen
  • Yhtiöjärjestys
  • VR Kaupunkiliikenne
  • Kiinteistöt
  • Dr19-veturi
  • Tapahtumia aikajanalla
  • Hankinta
  • Konduktööriksi
  • Sijoittajalle
  • Markkinatilanne ja toimintaympäristö

    Suomen talouden epävakaa tilanne teki vuodesta haastavan kaikille liiketoiminnoille. Teollisuuden rakennemuutos eli teollisuuden pakeneminen Suomesta sekä avaintoimialojen kehitysnäkymät Suomessa ja lähialueilla vaikuttivat etenkin logistiikan liiketoiminnan kehitykseen. Teollisuuden rakennemuutoksen vaikutus jäi kuitenkin vuonna 2014 ennustettua pienemmäksi. Ruplan kurssin heikentyminen ja Venäjään liittyvät pakotteet vahvistivat yleisen talouskehityksen negatiivista vaikutusta vientiin Venäjälle.

    Matkustajaliikenteessä markkinatilanne muuttui Suomessa sekä yleisen taloustilanteen, heikentyneen työllisyyden että kaukoliikenteen markkinoilla kiristyneen hintakilpailun vuoksi. Tämä näkyi selvästi etenkin kaukoliikenteen matkustajamäärien ja liikevaihdon kehityksessä. Vielä alkuvuonna Venäjän liikenne jatkoi vahvaa kasvuaan, mutta loppuvuodesta Allegron matkustajamäärät kääntyivät selvään laskuun ruplan heikennyttyä voimakkaasti.

    Henkilöliikenteen avautuminen kilpailulle raideliikenteessä ja siihen liittyvä EU-lainsäädäntö vaikuttavat VR-konsernin toimintaan. Kilpailu on nähtävä myös laajemmin, sillä matkustajaliikenteessä juna kilpailee jo nyt muiden liikennöintimuotojen, erityisesti yksityisautoilun kanssa. Matkustajaliikenteen matkustajamääriin vaikuttavat muun muassa kulutus- ja matkustustottumukset, väestön alueellinen jakautuminen, eri liikennöintimuotojen väylästöjen ja liikennepalveluiden kehitys sekä kuljetusmuodon ympäristöystävällisyys. Palveluiden kysyntään vaikuttaa myös hinnoittelu, täsmällisyys sekä koko matkustusprosessin sujuvuus ja helppous.

    Suomessa valtion rataverkon kunnosta ja kehittämisestä vastaa Liikennevirasto. Rataverkon kunto vaikuttaa junaliikenteen kehittämiseen ja sen kilpailukykyyn muihin liikennöintimuotoihin nähden. Valtion investoinnit rataverkon rakentamiseen ja ylläpitoon näkyvät merkittävästi sekä matkustaja- ja tavaraliikenteen sujuvuudessa ja täsmällisyydessä että infraliiketoiminnassa. Pääosin yksiraiteinen (n. 90 %) ja osin heikkokuntoinen rataverkko lisää junaliikenteen häiriöherkkyyttä ja vaikuttaa junamatkustamisen sujuvuuteen ja matkustusmukavuuteen.